Oispa aina kesä tai edes lomat pidempiä
- sarimarjat
- 31.8.
- 2 min käytetty lukemiseen

Heinäkuussa alkaneet helteet jatkuivat vielä elokuulle, vaikka välillä oli satanut paikallisina kuuroina niin lämmintä piisasi. En valita, en valita, vaikka järvi kuivuisi.
Hahaa hyvä luvata koska järvi on Juojärvi ja suurin syvyys 51 metriä eikä kooltaan muutenkaan mikään pieni.
Rummutus kuului, uskollinen paikkalintu käpytikka oli tullut hakkaamaan lahopuuta. Niin se vaan löytää toukkabaarista syötävää, ja paremmat näköalat tässä rannalla on kuin huussin takana, latvansa katkaisseesta kuusesta.

Itsekin istuin maisemia ihaillen ja mietin loman tapahtumia. Olin jakanut kesälomani kahteen kahdenviikon pätkään ja tämä toinen alkoi mukavasti sukujuhlalla Kuopiossa. Aikataulu oli tiivis, lakisääteisen sukukokouksen jälkeen oli vuorossa kulttuurinen osio.
Erja Kerivisen tervehdyssanojen jälkeen esiintyivät
trubaduuri Eino Happonen laulaen, juhlapuhe Heikki Happonen esitelmöiden ”Kurkistus sukumme kulttuuriseen ulottuvuuteen”, jonka jälkeen Eeva Iivanainen ja Aki Happonen lukivat sukukirja III tulevista kertomuksista ”maistiaispätkiä”. Ilmoittautumis- ja kahviaulassa oli esillä Kaisa Happosen satukirjoja, video esitys kuvataiteilija Happosista, sekä kuvaesittely urheilija Happosista. Luentosalissa naivistitaitelija Pentti Happosen tauluja sekä edesmenneen Aaro Happosen tauluja.
Tämän jälkeen porhallettiin Rauhanlahden kesäteatteriesitykseen ”Riemuradio” ja sieltä Jätkänkämpälle illalliselle.

Jätkänkämpällä esiintyjinä olivat mukaansa tempaavat hanuristi ja viulisti.
-Hauskaa porukkaa nämä Happoset, saatiin vielä Happosten kuoro aikaiseksi. Iloisella mielellä oli hyvä päättää juhlapäivä. Seuraavan päivän laivaristeilylle oli vielä lupautunut kymmenkunta lähtijää.


Mietin punaista kuuta, kävelyretkeä Seinävuoren rotkolaaksossa, veneilyä,
miten luonto voi olla kaunis kesällä.

Mietin puuhastelua, miten miesystäväni toivotti kompostitarkastajan tervetulleeksi, rakennettuaan edellisenä syksynä raivaamistani puista komposti ”katoksen”.
Ja sitten oli se mustikkareissu, siitähän minun pitikin vielä Karttulan kavereille viestiä laittaa. Kaivoin kännykkää esille. Olimme käyneet miesystäväni kanssa mustikassa, koska täytyihän sitä yksi mustikkapiirakka kesässä tehdä.
Työnjako oli, minä navigoin karttaselaimen avulla ja mies keräsi. Mustikoita löytyi sopivasti kahteen piirakkaan, mutta eteen tuli vielä iso kakkaläjä, sitä siinä pähkäiltiin ja kuvahan siitä piti ottaa. Riuttalan Elonkorjuu juhlassa sitä kuvaa katsottiin, niin varma tietämys tuli: ”hirven kesäpaska tai voi se olla karhunkin”, virnisteli kaveri.

Nyt viestitin: saatiin juuri kuulla, että riistakamera on kuvannut karhun ja kolme pentua, useita hirviä alueella missä oli se iso läjä. Auvo (miesystävä) sanoi, että paistit meni ohi suun.
Hetken päästä vastauksena tuli nauru hymiö kyynelein. ;)

Sari Happonen 2025 kesälomamuistoja
kuvat Sari Happonen ja Ossi Hakkarainen + riistakamerakuva
Kommentit