top of page
  • eevarinen

Katkennut suksi

Näin joulupäivänä muistuu mieleeni tapahtuma lapsuuteni joulusta seitsemän vuosikymmenen takaa. Elettiin viisikymmenlukua. Suomi oli toipumassa raskaista sotavuosista ja perheet kamppailivat kohti parempaa huomista. Kun kaikkea nuoren perheen elämisen parantamiseen piti hankkia, ei rahavaroja liiennyt juuri mihinkään ylimääräiseen. Tätä ei pieni alakoulua aloitteleva poika osannut ajatella, vaan toivoi joulupukilta uusia suksia. Toive oli tuotu ilmi tikkukirjaimin kirjoitetussa ja ikkunan vuorilaudan alle jätetyssä kirjeessä. Toki jo tiesin, miten joulupukki asia toimii, mutta olin leikissä täysillä mukana. Ennen joulua kyselin isältä useaan kertaan, onkohan pukki saanut kirjeeni ja miten hän siihen mahtaa suhtautua. Isäni myhäilyt antoivat ennakkoaavistuksen, että toiveeni voisi toteutua.


Tuli sitten aattoilta ja joulupukki kolisteli eteiseen, tuli tupaan kysellen kilttejä lapsia. Olihan niitä, kaikki neljä. Paketteja ei ollut monta, joista yksi pitkä paketti oli minulle. Silmät loistaen ja kädet vapisten otin vastaan tuon hartaasti toivomani suksipaketin ja niiden mukana uudet monot. Sukset olivat todella hienot, oikein sälesukset, Järviset. Olin sillä hetkellä varmaan maailman onnellisin kahdeksanvuotias. Jo silloin illalla sovittelin tuvassa monoja ja suksia jalkaani enkä olisi malttanut mennä nukkumaankaan niin touhuissani olin. Sukset laitettiin eteiseen odottamaan seuraavaa päivää, että niitä pääsisi kokeilemaan.


Jouluaamuna heräsin siihen, kun äitini lähti navettatöille. Vaikka oli vielä hämärää, vaatetin itseni ulos lähtöä varten ja laitoin uudet monot jalkaani. Siis olin lähdössä kokeilemaan uusia suksiani. Sattui olemaan täydenkuun aika ja aamun kuutamossa hiihtelin pihamaalla ensimmäiset metrit hienoilla hiihtimilläni. Kaikki oli siis hyvin.


Tästä eteenpäin asiat eivät enää menneetkään niin kuin olisi pitänyt. Kotini oli mäenrinteen alla ja siinä olin jo monina vuosina opetellut mäenlaskua. Ja tietysti päätin, että uusilla suksilla rinteeseen. Jouluedusviikolla oli kuitenkin pellon yli ajettu hevosreellä heinäkuorman kanssa, enkä muistanut, että rekiura meni mäkilatuni poikki. Kiipesin mäelle ja täysillä alas. Kun hurautin tuohon hankeen painuneeseen hevostiehen, sukset tökkäsivät ja kaaduin. Kun sitten lumisena kömmin pystyyn minulle, valkeni karmea totuus. Uusista suksistani toinen oli kärjestään poikki. Silloin pääsi itku, suorastaan parku. Tuli hätä mitä isä ja äiti sanoisivat. Miten hiihtäisin kouluun. Mitä sanoisin kavereille, kun en voisikaan esitellä uusia suksiani. Osasin jo heti aavistaa, etten samana talvena tulisi saamaan tilalle uusia.


Ei siinä sitten auttanut muu kuin raahautua katkenneen suksen kanssa pihatanterelle ja itkien kertoa miten oli käynyt. Sain siinä jonkinlaiset torumiset liian innokkaasta mäkeen lähtemisestä mutta taisi vanhemmille tulla sääli, kun toruminen muuttui pian lohdutteluksi. Isä vielä joulunpyhinä etsi jostain ohutta peltiä ja pieniä nauloja käyttäen lastoitti sukseen kärjen kiinni. Näin niistä hävisi se hienous mutta kyllä niillä silti pystyi hiihtämään. Olivat ne silti paremmat kuin siihen astiset entiset. Ja niinhän siinä kävi, että seuraavat uudet sain vasta parin talven päästä.

Tämä joulumuisto on yhtä kirkkaana mielessä kuin sekin jouluaamun kuutamo, joka houkutteli minut tuolle onnettomalle kuutamohiihdolle.



Näin muisteli jouluna 2022 Aki Happonen


"Kun hiihtää tasaisella maalla, niin suksetkaan ei katkea"

47 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

ARMAANI

Σχόλια


bottom of page