Minä 56-vuotias, kaupungissa kasvanut nainen aloitin metsätalousyrittäjä opiskelut vuosi sitten. Lähinnä niin kuin harrastuksena, koska tein sitä työn ohessa ja työni ei suoraan liittynyt metsään.
Harrastuksen aloittamiseen liittyi muutama sysäys ja usein niiden ei tarvitse olla edes suuria.
Esimerkiksi, että olin perinyt pikkuruisen rantatontin, jossa oli vähän enemmän metsää kuin puoli hehtaaria. Tältä palstalta tuli yllättäen tieto, että sähkölinjojen alta oli kaadettu puita ja olin saamassa niistä hiukan rahaa. Silmät suurina pyörittelin mielessäni metsän kultaa, kuin Nalle Puh joka huomaa hunajapurkit.
Toinen sysäys oli, isäni mökkipaikan piha, se oli metsittymässä ja naapuri siitä sanomaan, että olisi raivauksen tarvetta. Minä siinä puita katselemaan, pitäisikö sinut siitä kaataa, kun niin mukavasti tuulessa keinuskelet, vai sinut, joka niin kauniisti kiemurtelet. Päätös oli vaikea.
Ilmoittauduin kurssille. Vaatimuksena oli: omaa metsää (nyökyttelin, sitähän minulla oli) tai muuta metsää, jossa voi suorittaa näyttöjä.
Syksyn aloitus oli helppo, työturvallisuuskortti ja hätäensiapu oli suoritettuna jo työni puolesta, luennot olivat leppoisia ja mukavia, metsälainsäädäntöä ja kaavoitusta.
Sitten tulikin kevät: metsätalouden laatiminen, budjetit, kuviot, kannattavuudenlaskenta, taloudenhallinta, tilinpäätökset, kirjanpito ja verot. Yllättävää kyllä selvisin näistäkin.
Kesää kohdin mentiin, muun muassa kasvinsuojelulainsäädäntö sekä kasvinsuojeluaineiden turvallinen käyttö sisältyivät kasvinsuojelututkintoon. Tämä oli Tukesin järjestämä verkkokoulutus ja tutkinto.
Ennen kesälomia oli vielä yksi tutkinto Luonnonhoidon tutkinto, siihen valmistautuminen kuljetutti minua kahden viikon vapaa-ajat metsissä opetelemassa kasveja ja puita.
Tutkintoon sisältyi monivalintainen kirjallinen tentti sekä maasto tentti. Korventava kuumuus maastossa oli viedä mehut, kasvin tunnistus sujui hyvin mutta maastokohteet olivat yllättävän vaikeita, en edes ollut osannut ajatella millaisia maastokohteet voisivat olla.
Järeä kuusimetsä, jonka reunalta olisi pitänyt löytää lehtolaikku, mutta minä arvelin metsässä asuvan liito-oravan sekä metsän olevan petolintujen pysähdyspaikka. Toinen luontokohde oli vaikeamaastoisen avohakkuualueen päässä oleva suo, joka olisi tunnistettava kasvien perusteella. Ainahan sitä jotain sattuu ja avohakkuu alueella putosin kuoppaan, kivi mille olin toisella jalalla hypännyt irtosi hiekasta, olin reppuineni kuin kilpikonna väärinpäin kuopan pohjalla. Meidän ryhmässämme oli kasvanut jo hyvä yhteishenki ja niin minut kiskottiin ylös kuopasta. Oli onnen kantamoinen, että tenttitehtävät menivät läpi.
Jos jollekin niin minulle metsä oli aiemmin ollut lehtimetsä, kuusimetsä ja mäntymetsä. Tilalle oli tullut lehtometsät ja kangasmetsät, jaoteltuna vielä lehto, lehtomainen kangas, tuorekangas, kuivahkokangas, kuivakangas ja karukkokangas. Näiden lisäksi vielä korpimetsät ja rämemetsät.
Nyt olemme jatkaneet syksyä ensiharvennuksen omavalvontakoulutuksessa, hakkuujäljen tarkastajina, metsätuho- ja raivaussahakoulutuksessa ja vielä paljon muuta ennen kuin koulutus on ohi.
Parasta tässä opiskelussa on, että se on avannut uuden näkökulman metsään ja sen suomiin mahdollisuuksiin, ystävälliset, hyvät opettajat ja kurssikaverit. Ihana metsä.
Sari Happonen
Hyvä Sari. Niinhän se on, että metsä tulee tutuksi vain menemällä metsään. Ja kun menee metsään niin ratkaisut metsän suhteen eivät enää mene metsään.